sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Paljon on taas tapahtunut viikon aikana.

Leevin, Waterfox Red Apache, jälkeläiset Funny Foot-kennelissä syntyivät 16.3. 4 urosta ja 3 narttua. Onnittelut!



Leevin sisko Kiira, Waterfox Red Cherokee, kävi näyttelyssä Jyväskylän Korpilahdessa 20.3 2016. Tuomarina Kati Heiskanen. Kiira oli hienosti PN1. Sertit on siis kasassa, joten se siirtyi eteenpäin.  Lopuksi Kiira oli vieläpä ROP, rotunsa paras. Onnea Annina ja Ilkka!


Suuren ilonaiheen kasvattajassa sai aikaan myös aika epätavallinen juttu :) Tatuointi!
Osoittaa suurta kiintymystä koiraansa kohtaan, jos tatuoi sen kuvan jalkaansa!!
Niin teki Miika :) Hänellä on nyt kuva Jujusta tatuoituna jalkaansa. Juju on siis meidän Abbyn sisko Waterfox Olivine. Ihana kuva ja aivan Jujun näköinen!


Surullisiakin uutisia tälle viikolle mahtuu :( Aika tunteiden vuoristorataa on eletty taas kasvattajana.
Torstaina 17.3 siirtyi pilvenreunalle jälleen yksi aivan ihana koira, Nani, eli Waterfox Aquatrick.
Nanin oma isäntä Lauri kuoli yllättäen vain 3,5 kk sitten. Suru perheessä on ollut todella suuri :( Oletettavasti myös Nani suri isännän kuolemaa, isännän, jonka kanssa hän metsästi paljon. Nani oli metsästyskoira henkeen ja vereen. Emännän oma prinsessa ja toisaalta isännän suuri metsästyskoira ja metsästyskaveri.
Nani salasi oireensa viimeiseen asti ja yllätti emäntänsä. Syöpä tai kasvain sisäelimissä. Mitään ei ollut enää tehtävissä :( Nani halusi isännän luo. Haluan laittaa tähän sen kauniin runon, jonka Sira kirjoitti. Juuri niin haluan ajatella.

"En pyydä sinua enää luokseni tulemaan, en vierelläni kulkemaan. Sinä pääsit paikkaan parempaan, isännän viereen nukkumaan. 
Ehkä oli liian kova ikävä sinulla, pikkuinen
pääsit isäntäsi syliin viimeinkin.
Te kaksi saatte yhdessä kulkea siellä, loputtoman ihanalla metsästystiellä"






1 kommentti:

  1. Todellakin iloisia ja surullisia uutisia. Ensinnäkin onnittelut pentusista ja Kiiran hienosta menestyksestä :) Ja osanottoni Nanin ja Laurin poismenosta, todella surullista :´( Voimia ja jaksamista omaisille ja läheisille!

    VastaaPoista