lauantai 31. elokuuta 2019

Geenituloksia ym.

Waterfox Juniper  "Yoda" , FI47494/16

JADD  N/N   terve
CDDY  N/N  terve

Ihan mahtavaa!!
PRA-testin tulosta vielä odotellaan, mutta näyte on jo tutkittavana. Siinä siis mahdollisuus olla joko kantaja tai terve.
DE:n suhteen Yoda on myös terve, vanhempien testitulosten mukaan :)




Yoda ja 6 sisarustaan täyttivät myös eilen 3 vuotta. Onnea kaikille!!

28.8 täytti 13 vuotta D-pentueeni viimeisenä reippaana Waterfox Don Camillo  "Camo". Mahtavaa, Onnea!!

Breeze-pentueen melkein 5kk vanhat penskat ovat taas olleet aktiivisia. On käyty harjoittelemassa Match Showssa, osallistuttu koulutuksiin ja kursseihin, nuuskuteltu verijälkiä ja oltu jo sorsametsälläkin! Ihanan aktiivista porukkaa! ❤

Tia passissa

Helppo nouto pikkuiselle

Tia


Hilla

Sälli ja Hilla

maanantai 19. elokuuta 2019

Toller Show 2019

Toller Show järjestettiin tänä vuonna Tampereella. Ilmoittautunut huikeat 174 tolleria.
Tänä vuonna ei Waterfoxeja ollut paikalla kuin 3. Eli kasvattajaluokkaan ei voitu osallistua, sillä siinä pitää olla 4 kasvattia. Mutta hienosti pärjäsi nämä 3 kaunista narttua :) Oli ihana soittaa Camillalle, Abbyn toiselle omistajalle, Lontooseen ja kertoa, että Abby sijoittui valioluokassa neljänneksi. Tuomari oli nartuilla Pekka Teini.

Waterfox Milestone "Maili" AVO EH
Waterfox Oceania "Abby" VAK4  ERI SA
Waterfox Aquarell" Aava" VET ERI

Arvostelu Abby:
"Keskikokoinen, vahvaraajainen, jolla oikeat mittasuhteet rungossa. Vahva kuono-osa, kauniit korvat. Hyvä kaula. Oikea rintakehän pituus. Etukäpälissä ulkokierteisyyttä, joka näkyy myös etuliikkeissä. Hyvä pohjavilla, lyhyehkö peitinkarva. Hyvä pitkä häntä."

Arvostelu Aava:
"Lähes 10-vuotias narttu, jolla hyvä lihaskunto ja kevyet liikkeet. Kaunis pää. Hyvä ylälinja. Hieman lyhyt lantio. Avoimet, mutta tasapainoiset kulmaukset. Laadukas karvapeite. Miellyttävän itsevarma käytös."

Valitettavasti olin yksin liikenteessä, joten kuvia ei ole. Ellei joku muu sitten ole napannut :)

Näyttelyturisteina ja tunnelmasta nauttimaan oli paikalle tullut Breeze-pentueesta 4,5 kk vanhat Hila ja Väinö. Oli ihana nähdä nämä suloiset lapsoset ❤ Olivat näyttelyssä kuin kotonaan.

lauantai 17. elokuuta 2019

Paljon kuulumisia

Järjestin kaksi pienimuotoista riistatreeniä muutamalle 4kk vanhalle Breeze-pennulle. Ensin tapasin Raumalla asuvan Sällin Vehmaalla. Jazi näytti mallia pojalleen miten vesinouto tehdään ja sen jälkeen se luonnistikin hienosti. Sälli nouti lokin 2 kertaa! Varista kantoi myös hienolla otteella ja hän todella pitää riistasta.
Toisen treffin tein pääkaupunkiseudun poikien Hakun, Hubben ja Epun kanssa Kiikalaan. Siellä oli aika huono ranta metsälammessa, joten vesinoudot jäi Jazin tehtäväksi. Vain Eppu uskaltautui muutaman kerran hakemaan lokin kun tuuli toi sen kohti rantaa ihan lähelle. Varista kantoi Haku ja Eppu. Hubbe ei ihan uskaltanut. Eikä hänelle oltu näytetty riistaa sen jälkeen kun lähti meiltä.

Hilla, Tia ja Dani ovat myös treenanneet kohti taipparia hienosti!

Sälli ja varis

Sälli noutaa lokkia

Sälli
Jazi noutaa

Jazi ja poikansa Sälli 4kk

Kiikalassa vasemmalta Eppu, Hubbe, Haku ja Jazi
Hubbe

Eppu
Haku

Hillasta, Waterfox New Breeze to Lumous, on jo otettu ensimmäiset geenitestit. Toivotut tulokset tuli: JADD terve ja CDDY terve :)
Hilla 4,5kk

-----------------------------------------------------------------------------------------------------

Jazi on palautunut pennutuksesta ja saanut lihaskuntonsa takaisin. Se osallistui Oripäässä MEJÄ-kokeeseen viime viikonloppuna 11.8. Tulos hie nosti AVO1 46 pistettä ja siirto VOI-luokkaan :) Ihanaa!!

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suru-uutisiakin taas :(  

R.I.P FI MVA Waterfox Aquamax "Aqu"
28.11.2009 - 14.8.2019  ( 9v 9kk)

Ihanista ihanin uros mitä tiedän! Ei tule toista samanmoista ikinä. Suru on suuri kaikilla; omistajilla ja minulla. Onneksi Aqulla on lapsia niin Saksassa kuin Suomessakin ja jo lapsenlapsiakin. Hyvät geenit jäävät elämään.
Aqu on lähetetty tutkittavaksi, jotta samme tietää syyn kuolemaan. Aqu oli tiistaina 13.8 syönyt aamuruuan, mutta ei iltaruokaa. Oli ollut hiukan vaisu ja oksentanut kerran. Ei mitään kovin hälyttävää. Aamulla ei sitten ollutkaan herännyt......Toivottavasti syy selviää.

Viimeinen kuva Aqusta, joka otettu viime viikonloppunan Espoon saaristossa