perjantai 31. elokuuta 2018

Jazi MEJÄ-kokeessa 26.8.2018

Jazi sai paikan Auran Nuuskujen isoon MEJÄ-kokeeseen Virttaalla 25.-26.8. Onneksi helteet oli jo ohi ja koe voitiin vetää molempina päivinä läpi sopivassa kelissä. Mitä nyt hirvikärpäset oli aika lailla kiusana.
Koeaamuna arpaonni suosi minua ja nostin lapun, jolla sain Jazille päivän toisen jäljen 😊Itse opastin heti ensimmäisen. Eli samoin tein opastuksen jälkeen Jazi autosta ja jäljestämään. Jazi oli intoa täynnä ja sain koko matkan jarrutella kunnolla. Silti tuomari vauhtiamme hukan liian kovana 😏. Olen sen verran nopealiikkeinen itse, etten varmaan tajua mikä on sopiva vauhti.
Jazi jäljesti todella hyvin!! kulmat se meni tosi tarkasti ja pysähtyi molemmille makauksille haistelemaan kunnolla😍Viimeisen osuuden lopussa se teki melko suuret tutkimuskiepit jäljen molemmin puolin ja aiheutti minulle sydämen tykytystä. Onneksi kuitenkin palasi jäljelle kun pari kertaa sanoin "jälki". Huh! Sitten menikin tarkasti suoraan kaadolle ja nappasi heti sorkan suuhunsa 😊 Ihana jäljestys!
Tulos ALO1 47/50 pistettä. Tuomarina meillä oli Rauno Koskinen.

Tälle kaudelle en ole enää ilmoittautumisia laittanut mejään. Jatketaan ensi keväänä.

Jazi, Waterfox Jazz'n Blues, was blood tracking last weekend 26.8. with super great results. She got 1st prize in open class!! 47/50 points 😍

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti