sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Jazista Kansainvälinen Muotovalio C.I.B :)

 Uskomatonta! Olin varautunut, että muutama KV-näyttely täytyy tänä vuonna käydä, jotta se viimeinen CACIB Jazille saataisiin, mutta sepä kävikin helposti :)  Jazihan on käynyt edellisessä näyttelyssä yli 1,5 vuotta sitten. Sai silloin kolmannen CACIBin, mutta 2 viikkoa liian aikaisin, että sääntö 1 vuosi ensimmäisestä cacibista täyttyisi ja olisi saanut C.I.B arvon (Kansainvälinen Muotovalio metsästyskoetuloksella). Sitten alkoi Korona kiusata. Välillä joku näyttelykin oli, mutta Jazi karvaton. Sitten viime elokuussa syntyi Jazin toiset pennut ja sen jälkeen kunnon ja karvan kasvattaminen kesti. Tammikuussa olin ilmoittanut koirat Turku KV:hen, mutta sepä peruttiin Koronan takia. Eli eilen sitten vihdoin pääsin esittämään Jazin KV-näyttelyssä Lahdessa. Superhienosti meni ja Jazi oli peräti ROP, rotunsa paras, sai CACIBin ja on nyt sitten C.I.B, Jihuuu!!!

Nyt siis ei tarvitse miettiä mihin KV-näyttelyyn seuraavakasi vaan voidaan koittaa saada paikka muutamaan MEJÄ-kokeeseen kesän aikana.

Lahti KV, tuomari Paula Rekiranta, tollereita 20

Waterfox Jazz'n Blues PN1 CACIB ROP

Jazi on nyt siis C.I.B FI MVA EE MVA RTK1 ja RTK2 

Sanomattakin selvää, että olen huippu onnellinen niin koiran omistajana kuin kasvattajana 💗 Ja siis tämähän jo toinen oma koirani, jolla C.I.B💗 Aavahan on tuplaintti (C.I.B ja C.I.E).





Boogien geenitestitulokset :)

 Toinenkin poika viimeisimmästä pentueesta, K-pentueesta,  on saanut tulokset geenitestistä, joka lähetettiin USA:han VGL:lle. Samaa hienoa tulosta tuli kuin velipojalle Kobylle:

Waterfox Kissed By Boogie

JADD ja CDDY clear :)

Aikaisemmin jo tiedossa vanhempien mukaan PRA, DE ja DM clear.