sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

TOLLER SHOW 28.7.2018


Eilen oli jälleen yksi vuoden kohokohdista, Toller Show. Tänä vuonna se järjetettiin Harjavallassa. Tuomareiksi oli saatu itse rotua kasvattavat tuomarit Hollannista ja Saksasta. Showhun oli ilmoiteettu 132 tolleria.
Waterfoxeja paikalla 4, kaikki narttuja. Aava, Jazi, Maili ja Ruuti. Jokainen sijoittui luokissaan vähintään ERIn arvoisesti. Aivan mahtavaa!! Ottaen vielä huomioon, että koirat tiputtaneet karvansa, Mailia lukuun ottamatta. Abbyä en ollut ilmoittanut juuri tuon tipuneen karvan takia.
Päivän kruunasi vielä Aavan PN-sijoitus ja ison kasvattaja-luokan 3. sija KP:lla <3
Kaikki nartut arvosteli Gabi Orru Saksasta.

Waterfox Aquarell "Aava", VEK2 ERI SA PN3, mukana Paras pää ja ilme-kilpailussa. Luokassa 17 veteraania.
Waterfox Jar Of Hearts "Ruuti", NUK1 ERI SA Vara-SERT, mukana Parhaat liikkeet kisaassa
Waterfox Milestone "Maili", AVK4 ERI
Waterfox Jazz'n Blues "Jazi", KÄK4 ERI

Kasvattajaluokassa ilmoitettu 11 ryhmää ja Kennel Waterfox 3. KP
Parikisassa Ruuti ja Jazi pääsi kolmen parhaan joukkoon 9:stä parista.

Alla olevasta linkistä pääsette katsomaan Camillan ottamia kuvia.

TOLLER SHOW 28.7.2018 Harjavalta

Tässä arvostelu kasvattaja-ryhmästäni, joka oli kolmesta eri pentueesta:
"This group shows very powerful gait and very alert expressions. Good bodies. Enough length of legs. Very nice coat colours and level toplines"
"Tämä ryhmä esittää hyvin voimakasta liikkumista ja hyvin pirteitä ilmeitä. Hyvät rungot. Tarpeeksi raajakorkeutta. Hyvin kauniit turkin värit ja suorat selkälinjat."

Aavan arvostelu:
"9 years old. Very allert sweet girl of good size. Feminine head with soft expression. Excellent reach of neck. Level topline. Top set of tail. Well laid set of shoulder. Rear a bit straight. Top coat texture. Toller typical marked head, chest, feet and tail. Moves with lots of go. Well presented."
"9 vuotias. Hyvin pirteä suloinen tyttö joka on hyvän kokoinen. Feminiininen pää missä pehmeä ilme. Erinomainen kaulan pituus. Suora ylälinja. Täydellinen hännän kiinnitys. Hyvin asettuneet olkapäät. Etuosa hieman suora. Erinomainen turkin raakenne. Tollerille tyypilliset merkit päässä, rinnassa, jaloissa ja hännässä. Liikkuu lennokkaasti. Hyvin esitetty".

Jazin arvostelu:
"Almost 2 years old girl of good size, that moves with lots of go, covering the ground. Toller typical head and expression. ? colour & pigment. Ears a bit too big. Excellent reach of neck. Level topline. Excellent set of tail and carriage. Double coat of good texture. Correct agulated in front and rear. Standing position towing a bit out, Well presented."
"Melkein 2 vuotias tyttö hyvää kokoa, joka liikkuu voimakkaasti, maan myötäisesti. Tollerille tyypillinen pää ja ilme. ? väri ja pigmentti. Korvat hieman liian suuret. Erinomainen kaulan pituus. Suora selkälinja. Erinomainen hännän kiinnitys ja kanto. Kaksinkertainen turkki hyvää laatua. Oikein kulmautunut edestä ja takaa. Seisoessa tassut osoittaa hieman ulospäin. Hyvin esitetty."


Sitä sun tätä ja vanhoja koiria

Helteet on vain jatkuneet viikko toisen jälkeen ja vain pahentuneet. Päivisin yli 30 astetta!
Jazi sai paikan Vehmaan mejä-kokeeseen 15.7. Pitkään pohdin lähteäkkö näin kuumalla, mutta ajattelin kokeilla. Tulos AVO0 :( Aivan liian kuuma jäljestykseen. Pari kertaa juotinkin jäljellä koiraa, mutta ei se auttanut, kun kuumuus sietämätön. Ei tuulta ollenkaan ja metsäpohja kallioista hehkuen kuumuutta kuin saunan kiuas.
Toivottavasti loppukaudesta vielä johonkin kokeeseen saadaan paikka ja kelitkin olisi taas siedettävät.

Abby oli meillä hoidossa pitkään juuri helteiden takia. Ensin Camilla ja Ilmari lähti lomalle Italiaan ja Abby tuli meille. Kun he palasivat lomalta oli kerrostalo niin kuuma, että Abby sai jäädä pidemmäksi aikaa. 2,5 viikkoa hän täällä asusteli, kunnes Camillan ikävä kävi liian kovaksi :) Meillä on onneksi ilmalämpöpumppu, jolla saadaan sisätilat kivan viileiksi!

23.7 täytti FI MVA FI JVA Waterfox Wagner  "Wage"  15 vuotta! Hän on viimeinen viidestä komeasta veljeksestä. Vielä porskuttaa hyvin ikänsä huomioiden ja on kuuro.


Sain myös kuvat toisesta vanhasta pojasta. Rovaniemellä asustavasta Foxysta eli Waterfox Wavebreaker. Hän on jo 15,5 vuotias. Sydänlääkitystä on, mutta muuten voi hienosti ja liikkuu yllättävän hyvin. Hienoa!



Kuvat kasvattajaa ilahduttamaan tuli myös Ladyltä. Hänkin pentueensa viimeinen sissi. Eli Waterfox Quick-Step, E-pentueeni emä, joka on jo 14,5 vuotias. Kuvat aivan tuoreita, joten niistä näkee miten innokas noutaja edelleen on :)



sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Alkukesän tapahtumia

Puoli kesää suurin piirtein mennyt enkä ole ehtinyt päivitellä mitään. Sellaista se on, kesällä on kiire :) Laitan tähän pienen tiivistelmän.

2.6 kävi Luna, Waterfox Jolly Hunter, ekassa taipparissaan Laukaalla. Vielä ei tyttö taipunut. Meni kokeen tuomasta jännitteestä, toisista koirista ja niiden hajuista hakuruudussa hiukan ylikierroksille. Mutta se otettiin sitten kuin harjoituksena ja kokemuksena :) Uutta koetta vaan odotetaan. Kyllä se taipuu vielä, riistasta kun tykkää.

15.6 alkoi minun kahden viikon loma (Vielä syyskuussa on viikko ja Maltan matka). Loma aloitettiin sillä, että Leo, Waterfox Rollingstone, oli perjantaista sunnuntaihin hoidossa. Hienosti poika käyttäytyi meidän laumassa. Mukava viikonloppu.




18.-20.6 Meillä oli 3 päivää asuntoauto vuokralla. Haluttiin kokeilla miltä tuntuu yöpyä siinä ja mitä koirat tykkää. Jos vaikka lähtisi ensi kesänä parin viikon reissuun vähän etelämmäksi, kun olisi niin kiva reissata Euroopassa koirien kanssa. Kenties vaikka käydä jossain näyttelyssäkin (Tanska, Saksa, Hollanti??) Koirat viihtyi mainiosti autossa. Ja miksei, kun veneelläkin tottuneet liikkumaan.



PorissaYyterin tuulessa :)





1.7 tehtiin Karjaalle näyttelymatka yhdessä siskoni Katriinan kanssa. Hänellä mukana 2 shelttiään ja minulla vain Jazi. Olin ilmoittanut sen nyt ensimmäistä kertaa käyttöluokkaan. Tuomarina oli suomalainen Leni Finne, joka tiukaksi tädiksi tunnetaan. Jazi on tällä hetkellä aivan karvaton, niin kuin kaikki meidän koirat nyt. Tulos KÄY2 EH.
Esitin nyt sitten toista kertaa myös Jazin veljen Yodan. Meillä ei yhteistyö kehässä toiminut sitten alkuunkaan. Tollerit oli päivän viimeinen rotu kehässä ja siellä niin upeita juoksunartun hajuja, että pojan pää meni aivan pyörälle. Ei kuullut mitään ja ei halunnut namia. Onneksi sentään tuomari muuten piti pojasta ja antoi EH:n. Luulenpa, että paremmalla käytoöksellä ja juoksemisella olisi saanut erinomaisen.

Seuraavaksi onkin sitten tiedossa MEJÄ-koe Jazin kanssa viikon päästä. Toller Showkin on Harjavallassa 28.7. Sinne ilmoittautunut taas reilusti tollereita, 132 kpl! Huh huh, ja  meidän koirat karvattomia :( Abbyä en ilmoittanut ollenkaan. Aava on Veteraaniluokassa, jossa 17 narttua!
Jazin ilmoitin taas käyttöluokkaan ja siinkin 12 narttua! Eli olisi sittenkin pitänyt laittaa nuorten luokkaan jossa vain 5 :D No, siellä sisko Ruuti, joten kivempi kissata eri luokissa.
Noista tuloksia sitten seuraavaksi.