sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Jazista Kansainvälinen Muotovalio C.I.B :)

 Uskomatonta! Olin varautunut, että muutama KV-näyttely täytyy tänä vuonna käydä, jotta se viimeinen CACIB Jazille saataisiin, mutta sepä kävikin helposti :)  Jazihan on käynyt edellisessä näyttelyssä yli 1,5 vuotta sitten. Sai silloin kolmannen CACIBin, mutta 2 viikkoa liian aikaisin, että sääntö 1 vuosi ensimmäisestä cacibista täyttyisi ja olisi saanut C.I.B arvon (Kansainvälinen Muotovalio metsästyskoetuloksella). Sitten alkoi Korona kiusata. Välillä joku näyttelykin oli, mutta Jazi karvaton. Sitten viime elokuussa syntyi Jazin toiset pennut ja sen jälkeen kunnon ja karvan kasvattaminen kesti. Tammikuussa olin ilmoittanut koirat Turku KV:hen, mutta sepä peruttiin Koronan takia. Eli eilen sitten vihdoin pääsin esittämään Jazin KV-näyttelyssä Lahdessa. Superhienosti meni ja Jazi oli peräti ROP, rotunsa paras, sai CACIBin ja on nyt sitten C.I.B, Jihuuu!!!

Nyt siis ei tarvitse miettiä mihin KV-näyttelyyn seuraavakasi vaan voidaan koittaa saada paikka muutamaan MEJÄ-kokeeseen kesän aikana.

Lahti KV, tuomari Paula Rekiranta, tollereita 20

Waterfox Jazz'n Blues PN1 CACIB ROP

Jazi on nyt siis C.I.B FI MVA EE MVA RTK1 ja RTK2 

Sanomattakin selvää, että olen huippu onnellinen niin koiran omistajana kuin kasvattajana 💗 Ja siis tämähän jo toinen oma koirani, jolla C.I.B💗 Aavahan on tuplaintti (C.I.B ja C.I.E).





Boogien geenitestitulokset :)

 Toinenkin poika viimeisimmästä pentueesta, K-pentueesta,  on saanut tulokset geenitestistä, joka lähetettiin USA:han VGL:lle. Samaa hienoa tulosta tuli kuin velipojalle Kobylle:

Waterfox Kissed By Boogie

JADD ja CDDY clear :)

Aikaisemmin jo tiedossa vanhempien mukaan PRA, DE ja DM clear.



lauantai 5. helmikuuta 2022

K-pentueen pentutreffi

 Viime sunnuntaina treffasivat 6 kk vanhat K-pojat täällä Turussa. Olin varannut All4Dogs-hallin 2,5 tuntia. Ensin M-Tiimin Maija Sulonen veti dami-treeniä pojille, sitten  tehtiin näyttelytreeniä ja lopuksi kahviteltiin. 

Tosi kiva tapaaminen. Pojat ovat kasvaneet kauniisti. Ovat sopusuhtaisia rakenteeltaan, kauniit liikkeet, upeat karvat. Treenit sujui myös oikein mallikkaasti. Olen kyllä todella tyytyväinen poikiin.

Tanskan poika Koby ei tietysti treffiin päässyt. Hänelle kuuluu myös vain pelkkää hyvää. Pojista korkein näyttäisi olevan, mutta niin oli pentunakin täältä lähtiessään. Kobysta otettiin tammikuussa geenitestit VGL:ssä ja tulokset hienot: JADD terve ja CDDY terve. Ennestään vanhempien mukaanhan pojat on kaikki PRA A, DE terve ja DM terve. Boogiesta on myös juuri tilattu testipaketti JADD + CDDY. Aika näyttää mitä niistä sanotaan


Boogie

Boogie

Skidi

Skidi


Thor

Thor

Thor

Jazi, Thor, Boogie ja Skidi

Tässä kuvat myös 6kk vanhasta Kobysta





keskiviikko 19. tammikuuta 2022

 Sälli, Waterfox Salty Breeze, kävi silmäpeilauksessa tänään Raumalla. Täysin terveet silmät pojalla, hienoa! 👌😊

Sälli löytyy Jalostus-uros sivulta.

torstai 23. joulukuuta 2021

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Sällin kuulumisia ja Moonan hienot geenitestien tulokset

Viikko sitten viikonloppuna treffattiin Jazin kanssa hänen ensimmäisen pentueensa Raumalla asuva poika Sälli, eli Waterfox Salty Breeze (2v8kk). Tehtiin treffi puoliväliin Vehmaalle, jotta heidän ei tarvitse ajaa niin kauas. Treenattiin ensin dameilla hiukan ja sitten variksilla ja kanilla. Palautuksia häiriön alla pitää vielä treenata ja myös otetta variksista. Hienoa hakua kyllä tekee, nenä toimii. Kani olikin Sällille ihana! Täällä meillä pentuaikana toki nähnyt ja retuuttanut, mutta sen jälkeen päässyt haistamaan vain kerran noin 1,5 v sitten. Poika lähtikin innolla jäljelle ja omatoimisesti nappasi kanin suuhunsa ja palautti 😍 Otettiin myös uudet kuvat pojasta, vaikka todella sumuinen keli olikin kuvaukselle haasteellinen. Laitankin hänet nyt myös jalostusuroslistalle. Silmäpeilaus varattu Sällille tammikuulle, kun peilaaja tulee Raumalle.




Perjantaina saatiinkin sitten Sällin siskon Moonan geenitulokset USA:sta. Vain PRA:ssa hän on kantaja, mutta muissa otetuissa täysin terve. Hienoa!

Waterfox Summer Breeeze

PRA, N/prcd eli kantaja, ei sairastu, mutta jalostus N/N uroksen kanssa.
JADD  N/N terve
CDDY  N/N terve
DM  N/N terve
*DE N/N  terveiden vanhempien mukaan




maanantai 29. marraskuuta 2021

Aava 12 vuotta

Oma rakas Aava, Waterfox Aquarell, ja Itävallassa asuva siskonsa Saana juhlivat sunnuntaina 12 v 💖

Aava on todella hyvässä kunnossa ikäisekseen. Naamassa hiukan harmaita karvoja, mutta muuten ei ikä näy. Vain etujalan sivuun on tullut rasvapatti, mutta ei vaivaa häntä. Aavaltahan ei ole kohtia poistettu, joten turkki vielä todella kaunis.

Toivottavasti saadaan vielä lisää yhteisiä vuosia  💗


Kivoja uutisia tuli myös eilen Tanskasta. Jazin poika Koby oli ollut Tanskan Tolleriyhdistyksen joulunäyttelyssä. Melkein 5 kk vanha saa Tanskassa osallistua pikkupentuluokkaan. Kilpakumppaneita oli ollut 2, mutta Koby valittiin parhaaksi pennuksi hienon arvostelun kera :)