torstai 3. maaliskuuta 2016

Leevistä enkelikoira

Viime viikon perjantaina tapahtui jotain todella pysäyttävää!
Laitan tähän kopion Facebook-päivityksestäni 27.2


Eilinen päivä oli kyllä aivan hirveä :(Hymiö frown Sellaista en toivo tapahtuvan kenellekkään.
Edellisessä postauksessani 9.2 ilmoitin jälleen yhden vanhuksen siirtyneen sateenkaarisillalle, koirien taivaaseen. Sen voi ymmärtää kun kyse vanhasta koirasta, mutta se, että 4,5 vuotias Leevi (Wf Red Apache) menehtyy äkisti, sitä on vaikea hyväksyä. Ihana, lempeä Leevi on pois :(Hymiö frown 

Voi sitä itkun määrää, mitä on Nooran kanssa itketty eilen ja tänäänkin. Shokissa oltiin kaikki.
Leevi on jossain vaiheessa saanut jonkun pienen "vierasesineen" vedettyä keuhkoonsa. Oliko se siemen, kivi, heinän pala, tms, sitä ei tiedä. Sinne se oli koteloitunut ja aiheutti tulehduksen keuhkoihin. Keuhkot oli täynnä tulehduseritettä. Syy selvisi vasta Hattulan eläinsaaraalan tietokonetomografiakuvista. Mitään ei kuitenkaan enää ollut tehtävissä.
On todella kurjaa kun koirat pystyy peittämään oireitaan niin hyvin ja pitkään.
Onneksi Leevi elää kuitenkin jälkeläisissään. Leevi oli kyllä aivan ihana koira <3 Nooralla ja Ollilla on onneksi siellä kotona Leevin Aapo-poika auttamassa surutyössä. Voimia!!Hymiö heart
Tuntuu myös jotenkin ihanalta ajatella, että vaikka Leevi nyt on pois, niin vain parin kolmen viikon päästä syntyy sen kolmas pentue. Paljon on menetetty, mutta jotain saadaan takaisin.



R.I.P Waterfox Red Apache "Leevi"  4.8.2011-26.2.2016
Leevi died very unexpectedly last friday. He got fever two days before, on wednesday, and started antibiotic. Leevi was taken in to the animalhospital on friday where they found out, that he had a very little foreign objekt in his lung, that had caused a very bad inflammation. Big part of the lungs were already gone and nothing couln´t be done anymore :( I´m so so sad :(
It is somehow comforting to know, that he had left his wonderful genes in our toller population. He was a marvelous boy! He has two litters here in Finland and third will be born in two weeks. We have lost a lot, but something will come back <3

1 kommentti:

  1. Niin surullista! Taas kyyneleet vierähti poskille... Leevi <3 aina muistoissa ja sydämessä <3

    VastaaPoista