Nyt on jäänyt pahasti päivittämättä pentujen viimeiset 2 viikkoa. Olen pahoillani. Mutta kyllä 7:n pennun hoidossa on aika lailla puuhaa viime metreillä. Ovat niin vilkkaita ja vaativia jo. Mieluummin seurustelin pentujen kanssa ja koitin saada niille paljon mukavia kokemuksia, kuin että olisin istunut koneella :)
Kaikki meni loppuun saakka mainiosti pentujen kanssa. Oli ne ihania! Haikeaa oli erota :( Mutta ihaniin koteihin pääsivät kaikki ja se on tärkeintä.
Eläinlääkärintarkastuksessa käytiin tasan 7 viikkoisina. Uroksista Juniperilla oli molemmat kivekset jo tunnettavissa pusseissa, mutta kahdella veljellään vasta toinen. Noin nuorilla usein toinen vielä laskeutumatta. Eli odotetaan ensimmäistä rokotusta ja lääkärin kopelointia taas :)
Tänne kotiin jäi Aava isoäidin seuraksi Jazi, eli Waterfox Jazz'n Blues. Aivan ihana pakkaus <3 Ovat Aavan kanssa tosi mahtava pari :D Eli jälleen kerran minulla on yhtä aikaa 3 sukupolvea omia kasvattejani; Aava, Abby ja Jazi. Katsotaan mitä kaikkea tämän uuden punaisen kanssa saadaan aikaan tulevaisuudessa!
 |
Tyttäreni Camilla, Abbyn toinen omistaja, tässä koirien kanssa. |
Laitan tähän alle sekalaisia kuvia pennuista viimeiseltä viikolta täällä. Klikkailkaa kuvat suuremmiksi.
 |
Waterfox jumanji "Jupi" |
 |
Lähdössä eläinlääkärintarkastukseen |
 |
Jazi ja Jupi leikkii |
 |
Waterfox Just Kidding "Skoja" |
 |
Waterfox Jolly Hunter "Luna" |
 |
Waterfox Jar Of Hearts "Ruuti" |
 |
Ruuti ja Aava |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti