tiistai 22. lokakuuta 2019

Breeze-pentueen 6kk pentutreffi

Lauantaina 19.10 kokoonnuttiin koko Breeze-pentueen voimin Tampereella. Eli kaikki 9 pentua tulivat paikalle! Mahtavaa! Monilla kun niin pitkä matka. Siksi olinkin valinnut treffipaikaksi Tampereen, jotta kaukaisimpien ei tarvitsisi ajaa taas ihan etelään. Joensuusta, Uusikaarlebyystä ja Kuopiosta kun on matkaa Turkuun.
Tampereelta olin vuokrannut Wuf-hallin meille 4:ksi tunniksi. Tokoiltiin, agilitattiin, trimmailtiin, näyttelytreenattiin, leikittiin sekä puhuttiin mukavia ja syötiin pizzaa 😄 Aivan ihana päivä ja pennut mahtavia 💖
Hilkka Mäkitalo otti kivoja kuvia ja myös Mikael Laukkanen meidän kameralla. Tänne niitä vain on hankala saada, kun niitä on niin paljon. Hienot seisotuskuvatkin. Tyydyn siis vain laittamaan ulkona otetut kimppakuvat. Muut kuvat nähtävissä minun FB-seinälläni.




Haku, Hubbe, Tia, Väinö ja Dani

Hilla, Moona ja Eppu

Kaikki 9 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti