tiistai 17. joulukuuta 2019

Voi hurja, kuinka on päässytkin aika vierähtämään näin pitkäksi sitten edellisen päivityksen!
Mitä kaikkea onkaan taas ehtinyt tapahtua marraskuussa ja joulukuussa.

O-pentue juhli 7v synttäreitään 19.11. Abby, Netta, Juju, Qvick ja Titå voivat kaikki hienosti ja ovat onnellisia :) Ensi vuonna tulee jo veteraani-ikä vastaan.

Aqua-pentue juhli pyöreitä 28.11, eli 10v! Tosin vain kaksi viidestä on enää elossa. Meidän oma Aava ja Itävallassa asuva siskonsa Saana. Aqu ja Kohan poistuivat nyt syksyllä.


Itse kävin kahdesti kauriin metsästyksessä saaressa. Saatiin 5 kaurista ja nyt on pakkanen aika täynnä eko-luomu-lihaa :)

8.12 oli Voittaja-19 näyttely Helsingin messukeskuksessa. Pariin vuoteen en ole osallistunutkaan. Nyt oli Jazilla niin hyvä karva vielä, että sen sinne ilmoitin. Jazi oli valioluokan 4. saaden ERIn ja SA:n. Luokassa oli 7 vaionarttua. Olin oikein tyytyväinen tulokseen.



Ollaan käyty Jazin kanssa loka- ja marraskuussa Pawseteamin hallilla Piispanristillä kerran viikossa treenaamassa Rally-tokoa. On mennyt sen verran hyvin, että rohkeasti ilmoitin tytön Tsau:n Rally-kisaan 14.- ja 15.12.
Lauantaina kisasimme 1 radan ja sunnuntaina 2 rataa. Oli kyllä kiva viikonloppu :) Lauantaina meni niin hienosti, että saimme 97/100 pistettä ja nousimme palkintopallille 2!!
Sunnuntaina ensimmäisellä radalla minä möhlin -10p ja Jazi -10p, mutta pisteitä 77/100 eli hyväksytty tulos. Toisesta radasta sitten saatiinkin taas hienot 96/100 pistettä ja sijoitus 3.
Eli viikonloppuna siis 3 x hyväksytty tulos ALO-luokasta ja Jazille RTK1 koulutustunnus :)


Abbyllä koittaa pian onnen päivät. Camilla ja Ilmari muuttaa Lontoosta takaisin Suomeen Jouluksi. Tammikuussa Abby siis muuttaa oman kotiin omien ihmisten kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti