maanantai 14. toukokuuta 2012

Äitienpäivän MEJÄilyä

Äitienpäivä -viikonlopun vietin poikkeuksellisesti tänä vuonna Sauvon metsissä Turunmaan kennelyhdistyksen MEJÄ-kokeessa. Jälkientekopäivä oli kylmä, tuulinen ja sateinen, mutta sunnutaina aurinko paistoi upeasti. Jäljelle lähdimme Aavan kanssa toisena koirakkona ja tuomarina perässämme käveli Virpi Solla.
Koeselostus:
Alkumakaus tutkitaan hyvin ja Aava aloittaa jälkityön pääasiassa ilmavainua käyttäen.
Ensimmäisen osuuden alkupuolella Aavan kirsuun tulvii niin mielenkiintoisia hajuja, että niitä on lähdettävä seuraamaan kauas verijäljeltä. Kehoituksetkaan eivät tehoa, joten tuomitaan 1. hukka.
Jatketaan puhtaalta jäljeltä. Ensimmäinen kulma tarkasti, makausta ei ehdi pysähtyä nuuhkimaan.
Toinen osuus edetään jäljen molemmin puolin, mutta toisen kulman vieressä oleva lampi houkutteli uimaan. Kehotusten avulla koira jatkaa, mutta lähtee epähuomiossa paluujäljelle, josta 2.hukka.
Kolmas osuus taas molemmin puolin lenkitellen ja jopa hiukan ohi kaadon oikealta, mutta sorkan haju tulee tuulen mukana ja koira kaartaa kaadolle sen osoittaen.
Vauhdikas jälkipari ja hyvää jäljestystä, vaikka riistajäljen seuraaminen ja paluujälki pudottavat pisteitä.
                          AVO3, 23 pistettä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti