lauantai 20. heinäkuuta 2013

Taipparitreeniä

Tänään oltiin Salon metsissä treenaamassa seuraavalla kokoonpanolla: Inka ja Heidi, Namu ja Kirsi sekä Abby ja Camilla.
Aloitettiin tietysti vesinoudosta. Lampi oli aika haasteellinen, sillä ranta oli syvä ihan reunaan asti. Koirien oli melko vaikea tulla rantaan. Koko reunasammal todellakin kellui ja hyllyi veden päällä. Onneksi kukaan meistä kaksijalkaisista ei joutunut uimaan. Kaikki kolme koiraa kuitenkin suoriutuivat hienosti lokin noutamisesta.
Hakuruutu oli ihan veden vieressä ja siellä 7 varista. Namu oli todella hyvä hakuruudussa. Haki hienosti ja nopesti kattaen koko alueen. Nopeat ylösotot ja palautukset, vaikkakin ote pinnallinen. Palautukset joka kerta Kirsin käteen. 5 varista seitsemästä sai noutaa ja siihen halusimme lopettaa.
Inka toi heittovariksen, mutta siihen loppui palautukset tällä kertaa.
Abby täytti eilen 8kk ja on hieman uhmaiässä. Ilmeisesti Camillan kesätyölläkin on oma vaikutuksensa (hän on kiinni joka toinen viikko laivalla). Ensin piti juosta koko ruutu ja bongata kaikki varikset ennenkuin alkoi palautella. 4 varista pyydettiin tuomaan. Otteet Abbyllä on todella hyvät. Palautukset ihan jalkoihin.
Kani oli Namulle helppo nakki :) Ja palautus taas suoraan käteen.
Inka ja Abby eivät jostain syystä tahtoneet Namun kania kantaa. Jäljestivät kyllä kanille. Abby jopa otti pari kertaa suuhunkin, mutta pudotti (tämä oli Abbyn toinen kerta, kun kanilla treenasi).
Muutama kuva onnistui niistä, jotka ylipäätään muistin kuvata. Kiitos Heidi, kun muistit korjata kamerani talteen tien reunsta :)

Namu hyppää veteen

 
Namun palautus

 
Kirsi lähettää Namun ruutuun
Namu ja varis


Namu ja varis

Namu ja kani

Namun hieno palautus
Abby odottaa vuoroaan

Abby ui voimakkaasti kohti lokkia
Abby ja lokki

Abba palauttaa
Abby palauttaa varista

Inka palauttaa lokkia

1 kommentti:

  1. Kivoja kuvia :) saisinko kopsata omaan blogiin?
    Oli kyllä kivaa treenata teidän kanssa :) Kiitokset vielä!

    VastaaPoista